Energiansäästövinkkejä
Pienillä teoilla voit vähentää energiankulutustasi. Sähkön ja veden käyttö sekä lämmitys muodostavat yhdessä usein merkittävän kulun. Ota energiansäästövinkit talteen ja pienennä samalla laskujasi.
Energiansäästövinkit SÄHKÖ
- Yksinkertaista sähkönsäästöä. Omat käyttötottumukset vaikuttavat oleellisesti sähkönkulutukseen kotona. Esimerkiksi uuden kodinkoneen hankinnassa kannattaa ensin miettiä, millaisen laitteen todella tarvitsee ja valita energiamerkinnältään paras vaihtoehto.
- Sammuta virta viihde-elektroniikasta. Helpoin tapa säästää sähköä on sammuttaa virta tarpeettomista sähkölaitteista. Valmiustila kuluttaa sähköä, vaikka laitetta ei käytetä. Erityisesti viihde-elektroniikan valmiustilat ovat yksi suurimmista turhan energian kuluttajista.
- Kylmäsäilytystä tarkoituksenmukaisesti. Kylmäsäilytyslaitteiden sähkönkulutuksessa voi säästää suhteessa enemmän kuin minkään muun kotitalouslaitteen kohdalla. Valitse energiatehokkaita ja käyttötarpeeseen sopivia laitteita, sijoita ne oikein ja käytä niitä järkevästi.
- Tiskit koneellisesti vai käsin? Astianpesun energiankulutus muodostuu veden kulutuksesta ja lämmityksestä sekä konepesussa lisäksi sähköstä. Käsinpesu on edullisinta vain, mikäli astiat sekä pestään että huuhdotaan altaissa.
Säästövinkit VESI
- Käytä vettä säästeliäästi kylpyhuoneessa. Sammuta suihku aina saippuoinnin ajaksi. Asenna vakiopainesäädin suihkuusi, niin suihkuttelet pienemmällä vesimäärällä käyttömukavuudesta tinkimättä.
- Tarkkaile mahdollisia vuotoja wc-pytyssä. Vuodoista kertyy helposti merkittävä lisälasku. Vuoto ilmenee yleensä jatkuvana sihisevänä äänenä tai vesivanana pöntön allasosan takareunassa. Käsienpesuhanaan kannattaa asentaa säästösuutin. Uusi vesikalusteet vähän vettä kuluttaviin. Uudet wc-pöntöt kuluttavat vettä vain 3-6 litraa yhdellä huuhtelukerralla, kun vastaavasti vanhan mallisten wc-pönttöjen huuhteluun voi kulua jopa 9 litraa vettä.
- Älä tiskaa juoksevan veden alla. Täytä altaat tiskaamista ja huuhtelua varten. Älä huuhtele astioita astianpesukoneeseen ennakkoon, vaan kaavi irtotähteet roskikseen. Keittiöhanaan kannattaa asentaa vedensäästösuutin, jos astioita ja vihanneksia huuhdellaan paljon.
- Hyödynnä sadevesi. Käytä mahdollisuuksien mukaan sadevettä niin istutusten kasteluun kuin autonkin pesuun.
Energiansäästövinkit LÄMPÖ
- Seuraa huonelämpötilaa. Hanki tarkka huonelämpömittari ja sijoita se oleskeluvyöhykkeelle, ei ulkoseinälle. Lämpötilan tulisi olla 20-22 °C.
- Tutustu lämmityslaitteiden käyttöohjeisiin.
- Puhdista ja huolla lämmityslaitteet säännöllisesti. Näin tehostat laitteiden lämmitystä.
- Tarkista aika ajoin pattereiden toiminta. Jos vain patterin alaosa on jatkuvasti lämmin ja yläosa kylmä, patteri pitää ilmata. Ilmaustarpeesta kertoo myös loriseva ääni patterissa.
- Älä peitä patteritermostaattia. Termostattia ei saa peittää esimerkiksi huonekaluilla tai verhoilla, sillä silloin se ei tunnista todellista huonelämpötilaa eikä säädä venttiiliä oikein.
- Älä päästä lämmintä ilmaa karkuun. Tuuleta nopeasti ristivedolla, älä jätä ikkunaa raolleen päiväksi.
- Tiivistä ikkunat ja parvekkeen ovet. Vähennät vedon tunnetta sekä ikkuna- ja ovirakenteiden kunnossapitotarvetta.
- Hyödynnä tulisijan tarjoama lämpö ja viihtyisyys.
Tiesitkö, että:
- Lisälämmittimet ja jälkikäteen asennettu lattialämmitys saattavat lisätä huomattavasti energiankulutusta.
- Energiankäytön kannalta huoneiden jäähdytys on taloudellisinta hoitaa perinteisin keinoin. Verhot ja kaihtimet suojaavat auringon paahteelta ja tuuletus varjon puolelta tuo viileää ilmaa sisätiloihin.
- Rakennuksen sisäisten lämpökuormien pienentäminen vähentää jäähdytystarvetta, joten sammuta turhat lämpöä tuottavat sähkölaitteet ja valaistus.
- Mikäli koneellinen jäähdytys on välttämätön, valitse energiatehokas laite ja käytä sitä vain lämpöhuippujen tasaamiseen. Ilmalämpöpumppu soveltuu myös huonetilan jäähdytykseen, mutta samalla se lisää sähkönkulutusta.
Lisätietoja järkevästä energiankäytöstä saat osoitteesta motiva.fi.