Varautumispäivää vietetään perjantaina 7.2.2025

7.2.2025 | Ajankohtaista | Ajankohtainen,

7.2.2025 Klo: 08:15

Vesi on ihmiselle elintärkeää – myös häiriötilanteissa. Valtakunnallista Varautumispäivää vietetään perjantaina 7.2., ja tänä vuonna sen teemana on “Kotivara alkaa vedestä”. Tärkeä osa yhteiskunnan huoltovarmuutta on, että myös kotitaloudet varautuvat häiriöihin. Vesi on yksi ensimmäisistä asioista, joita ihminen tarvitsee häiriötilanteessa, sillä se on välttämätöntä juomiseen, ruoanlaittoon ja hygieniaan.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kyselyn mukaan kahdella kolmasosalla suomalaisista ei ole kotonaan varattuna juomavettä, vaikka se on varautumistarvikkeista tärkein. Kyselyssä selvitettiin kansalaisten valmiutta häiriötilanteisiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Linkki uutiseen alla.

Varautumispäiväksi on valittu 7.2., koska viranomaisten ja järjestöjen yhteinen suositus on, että jokaisen kotitalouden tulisi olla varautunut vähintään 72 tunnin ajaksi mahdollisiin häiriötilanteisiin. Vesikatkot voivat johtua esimerkiksi sähkökatkosta tai veden saastumisesta. Vaikka yli vuorokauden mittaisissa vesihuollon häiriötilanteissa järjestetään usein varavedenjakelu, olisi helpompaa, jos kotoa löytyisi varmuuden vuoksi edes muutama litra kaupasta ostettua pullovettä.

Vinkkejä varautumiseen

  • Kotivara alkaa vedestä! Varaa kotiin puhdasta juomavettä muutaman päivän tarpeeseen, noin kaksi litraa vettä henkilöä kohden vuorokaudessa.
  • Kaupan pullovesi tai vesikanisteri säilyy pimeässä ja viileässä avaamattomana noin pari vuotta.
  • Huolehdi, että omistat puhtaan kannellisen ämpärin tai kanisterin veden säilytystä varten, koska sitä ei voi pestä enää siinä vaiheessa, kun vettä ei tule hanasta.
  • Ämpärillä tai kanisterilla voit hakea tilapäisestä vedenjakelupisteestä vettä, jos kyseessä on pidempi vedenjakelun häiriö.

Varautumispäivä muistuttaa varautumisen merkityksestä ja kannustaa jokaista tekemään konkreettisia tekoja oman varautumisensa eteen. Huolellinen varautuminen auttaa selviytymään mahdollisista vedenjakelun häiriöistä sekä muista häiriöistä sujuvammin ja turvallisemmin.

Voit tutustua valtakunnallisiin varautumisohjeisiin tarkemmin 72 tuntia -sivuilta. Sivuilla voit myös testata, selviytyisitkö itse 72 tuntia häiriötilanteessa.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjestää Varautumispäivän yhteistyössä Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Vesilaitosyhdistyksen kanssa.

Lisätietoa:

72tuntia.fi

Tärkein varautumistarvike puuttuu kovin monelta suomalaiselta – SPEK

Kirjoittanut 7.2.2025
Seinäjoen Energia

Ajankohtaista

13.3.2025 | Ajankohtainen

Asiakaspalvelumme aukeaa 14.3.2025 klo 12.30

4.3.2025 | Vesi

Runkovesijohdon saneeraus välillä Ruukintie-Tuottajantie

27.2.2025 | Ajankohtainen

Muuttajan muistilista

Kaikki uutiset

Chatin käyttäminen

Jotta pääset käyttämään sivujemme chat-palvelua, tulee sinun ensin hyväksyä tarvittavat evästeet.

Klikkaamalla OK-painiketta pääset hyväksymään evästeet. Sinun tulee hyväksyä vähintään Mieltymykset-luokan evästeet. Tämän jälkeen voit avata chatin.

OK