Verkostot

Vesijohtoverkosto

Seinäjoen Veden vedenjakelujärjestelmässä on vesivarastokapasiteettia yli 16 000 m³ ja vesijohtoverkostoa noin 1200 km. Vesijohtoverkostossa on 20 kpl paineenkorotuspumppaamoita, joilla nostetaan vesipainetta riittävän korkealle tasolle. Lisäksi verkostoon kuuluu satojen kilometrien pituudelta tonttijohtoja, jotka johtavat vettä noin 16 000 kulutuspisteeseen. Seinäjoen Veden verkostoyksikkö vastaa vesijohtoverkoston kunnossapidosta, uudisrakentamisen ja saneerauksen rakennuttamisesta ja valvonnasta. Uusilla asuntoalueilla verkostorakentaminen toteutetaan kaupungin kanssa yhteistyössä toteutettavina hankkeina.

Viemäröinti

Viemäröinti Seinäjoella on toteutettu ns. erillisviemäröintinä, eli jätevesiviemäriverkostoon ei johdeta sadevesiä. Lisäksi viemärit pyritään suunnittelemaan maaston mukaisesti niin, että jätevesi virtaisi painovoimaisena puhdistamolle. Mikäli tämä ei ole mahdollista, jätevesi pumpataan eteenpäin paineviemäreissä. Viemäriverkostossa on betoniputkia n. 30 km ja muoviputkia n. 560 km, sekä 108 jätevedenpumppaamoa.

Jätevedet Seinäjoen alueelta johdetaan kahdelle eri puhdistamolle. Seinäjoen puhdistamolla käsitellään Kanta-Seinäjoen jätevesien lisäksi Peräseinäjoen ja Ylistaron sekä Nurmon Hyllykallion jätevedet. Lapuan jätevedenpuhdistamolle johdetaan Nurmon keskustan, Tepon ja Nurmon haja-alueiden jätevedet.

Hulevesiverkoston rakennuttamisesta ja kunnossapidosta vastaa Seinäjoen kaupungin tekniikkakeskus.

Työohjelma 2020

Työohjelma 2019

Vesi- ja viemäriverkostoa saneerataan vuonna 2019:

Uudisrakentaminen

– Kauppajoupin alue

– Roveksen teollisuusalue

– Pajuluoman asuntoalue

– Karhuvuoren asuntoalue

– Niemistön asuntoalue

– Roveksen runkovesijohto ja viemäri

– Kirkkokujan jätevesiviemäri ja vesijohto

Saneerauskohteet

– Havukujan jvv+vj

– Hirvisentien jvv+vj

– Villenraitin jvv+vj

– Hakohaudankadun jvv+vj

– Hiilloskaaren jvv+vj

– Tervaskaaren jvv+vj

– Hautapakankadun jvv+vj

– Katajalaakson runkovesiviemäri välillä Sarkakuja – Poutunkatu

– Lakkaviita – Muurainviita – Juhaninviita jvv

– Karpaloviita jvv

– Ruukintien vj välillä Leppäliiterintie – Rovastinpolku

– Vesijohdon joenalitus Suupohjantie

– Ilmarisenkadun vj

– Könninkadun vj

– Upankadun vj

– Vellamonrinteen vj välillä Ruuhirinne – Ahdinrinne

– Karpaloviidan vj

– Finskankaaren vj

– Jarrumiehenkadun vj

– Suviviidan vj

– Kukkulatien vj välillä Kellokallionpuisto – Ilmolantie

– Osmonkadun vj

Haja-alueviemäröinti

– Alapääntien viemäröinti