Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus

Seinäjoen Energia on sataprosenttisesti Seinäjoen kaupungin omistama energiayhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen sähkön, kaukolämmön ja vesihuollon palveluja. Toimintamme perustana ovat paikallisuus, toimitusvarmuus sekä kustannustehokkuus. Yhtiömme arvojen mukaisesti tavoittelemme yhdessä menestymistä, vastuullisuutta ja hyvinvointia.

Vuosi 2020 muistetaan poikkeusolosuhteista, jonka koronavirus aiheutti. Yhteiskuntien toimintoja rajoitettiin, liikkuvuus väheni ja vuorovaikutuksen tavat muuttuivat. Poikkeustilanteesta huolimatta Seinäjoen Energia pystyi hankkimaan sekä jakelemaan sähköä, lämpöä ja vettä toimitusvarmasti. Seinäjoen Energia-konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 noin 87 miljoonaa euroa, mikä on samaa tasoa edellisten vuosien kanssa.

Yhteiskunnan päätöksenteko keskittyi vuonna 2020 pitkälti pandemian ja sen seurauksien hoitoon. Osa energia-alan asioiden valmisteluista ja päätöksistä siirtyivät, kuten sähkömarkkinalain uudistaminen. Keskustelu sähkön verkkopalvelumaksun hinnoista, lainsäädännöstä ja valvontamallista oli vilkasta ja tulee jatkumaan tulevanakin vuotena. Suomen hallituksen ilmastoneutraaliustavoitteiden askelmerkit linjattiin ja hallitus toteutti ohjelmansa mukaiset lämmityspolttoaineiden veronkorotukset. Turvekeskustelua käytiin läpi vuoden. Fossiilisten polttoaineiden käytön vähenemiseen vaikuttavat mm. turveveron korotus ja korkeat päästöoikeuksien hinnat. Päästöoikeuksien hinnat ovat yli viisikertaistuneet vuodesta 2017 ja turvevero lähes kaksinkertaistui vuoden 2021 alussa vuoteen 2020 verrattuna. Sähkön markkinahintojen vaihtelut jatkuivat, hinnat vaihtelevat suuresti mm. lisääntyvän tuulivoimakapasiteetin myötä.

Seinäjoen Energia vastaanotti laitostoimittajalta vuonna 2020 kaukolämmön vara- ja huippulämpölaitoksen, jossa korvataan öljyn käyttöä puupelletin poltolla. Vuonna 2020 Seinäjoen Energia tilasi kattilalaitoksen Kapernaumin teollisuusalueelle rakennettavaan uuteen 50 MW:n lämpökeskukseen, joka mahdollistaa uusiutuvien polttoaineiden käytön lisäämisen kaukolämmön tuotannossa. Uusi lämpölaitos otetaan käyttöön vuoden 2022 loppupuolella. Seinäjoen Energian investoinnit jatkuivat merkittävinä. Vuoden 2020 aikana investointiin yli 30 miljoonaa euroa sähkön ja lämmön tuotantoon, vesi- ja jätevesiverkostoihin sekä sähkön siirtoon.

Suomessa energiatuotannon hiilidioksidipäästöt laskivat vuoden 2020 aikana noin kaksikymmentä prosenttia. Vuosi oli lämmin ja sähkön sekä lämmön kulutus laskivat vuoden 2020 aikana edelliseen vuoteen verrattuna. Päästöjen huippuvuoteen 2003 verrattuna sähkön ja kaukolämmön päästöt ovat laskeneet noin 72 %. Suurin osa päästöttömästä sähköstä tuotetaan ydinvoimalla (34 %) ja vesivoimalla (24 %). Tuulivoiman tuotannossa nousua oli lähes 30 % ja tuulivoiman osuus sähköntuotannosta ylitti vuonna 2020 ensimmäistä kertaa yli kymmenen prosenttia Suomen sähkön tuotannosta.

Seinäjoen Energia-konsernin taloudellinen tilanne on vakaa ja tarjoaa kestävän pohjan tulevalle toiminnalle. Esitän asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme parhaat kiitokset luottamuksesta yhtiötä kohtaan. Kiitän hallituksen jäseniä sekä omistajaa arvokkaasta panoksesta yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. Henkilöstöä haluan kiittää sitoutuneesta työstä asiakkaidemme hyvinvoinnin turvaamiseksi tänä poikkeuksellisena vuotena.

Vesa Hätilä,
toimitusjohtaja

Palaa Takaisin

Katso myös


Chatin käyttäminen

Jotta pääset käyttämään sivujemme chat-palvelua, tulee sinun ensin hyväksyä tarvittavat evästeet.

Klikkaamalla OK-painiketta pääset hyväksymään evästeet. Sinun tulee hyväksyä vähintään Mieltymykset-luokan evästeet. Tämän jälkeen voit avata chatin.

OK