Energiamittaus on alati muuttuva pelikenttä

29.4.2021 | Ajankohtaista | Blogi,

29.4.2021 Klo: 10:09

Aloitin syyskuussa 2020 työt Seinäjoen kantakaupungin alueella toimivalla sähköverkkoyhtiöllä Seiverkot Oy:llä verkostopäällikkönä. Työpaikkana Seiverkot oli itselle tuttu jo ennestään kesätöistä vuodelta 2016, jolloin pääsin opettelemaan sähköverkkoyhtiön arkea erinäisten tehtävien parissa. Heti kesätöiden jälkeen pääsin tekemään myös diplomityöni Seiverkot Oy:lle. Tänä aikana opin hyvin tuntemaan talon tavat ja hienon työporukan, jonka vuoksi mukava palata energiseen työyhteisöön. 

Muuttuva pelikenttä 

Tehtäväkenttäni pääpaino on energiamittauksen parissa, joka on toimintakenttänä tärkeä osa jakeluverkkoyhtiöiden toimintaa. Ilman toimivaa mittausta, ei saada oikeita kulutuslukemia sähkön käyttöpaikoilta, eikä sitä kautta laskutusta eteenpäin. Ensisijaisina asioina on siis mittareiden toimivuus ja mittauksen tiedonsiirto sekä mittaustietojärjestelmä, joiden toimivuus täytyy olla jatkuvassa seurannassa. 

 Sähkön mittaus on osa-alueena jatkuvassa muutoksessa kehittyvän elektroniikan ja tiedonsiirron vuoksi. Teknologian kehityksessä täytyy pysyä mukana ja olla valmis muutoksille, koska niitä ainakin tällä hetkellä on useita käynnissä. Tehtäväkenttänä energiamittaus on siis erittäin mielenkiintoinen. Merkittävimmän muutoksen sähköverkkoyhtiöiden ja sähkön myyjien arkeen on tuomassa keskitetyn tiedonvaihdon yksikkö, Datahub, joka kerää yli 80 jakeluverkkoyhtiötä ja yli sata myyjää yhteen järjestelmään. Järjestelmä helpottaa ja tehostaa kaikkien osapuolten toimintaa. Sähkön käyttäjille tämä näkyy parhaiten siinä, että vaihtaessa sähkön myyjää tai muuttaessa ei sähkön käyttäjän tarvitse olla yhteydessä kuin yhteen toimijaan. Jakeluverkkoyhtiöillä jää vastuu käyttöpaikan mittauksesta ja sen siirrosta Datahubiin, mutta taseselvitys tulee siirtymään verkkoyhtiöiltä Datahubille. Datahub tulee käyttöön 21.2.2022. 

Tuotannon netotus 

Aina ei teknologian kehitys ole muutosten tekijä vaan tekemistämme muokkaa myös lait ja asetukset. Sähkön pientuottajille tuli voimaan 1.1.2021 toivottu asetus, joka mahdollistaa pientuotannon netotuksen. Toisin sanoen asetuksella autetaan pientuottajia minimoimaan sähkön ostoa sekä ylijäämäisen tuotannon myyntiä. Aiemmin samalle tunnille on voinut tulla sekä sähkön ostoa sekä myyntiä, vaikka ne olisivatkin tunnin ajalta yhtä suuria. Tästä on kuitenkin aiheutunut kustannuksia tuottajalle, vaikkakin vähemmän kuin ilman tuotantoa. Kustannus syntyy siitä, että myydyn ylijäämäsähkön hinta ei ole yhtä suuri kuin ostetun sähkön. Asetuksen myötä tunnin aikana kulutettu ja tuotettu lasketaan yhteen, jolloin käyttöpaikalla voi olla vain kulutusta tai tuotantoa.  

Tuotannon netotus vaatii monilla verkkoyhtiöillä mittausjärjestelmältä uudistamista, jotta tuotannon netotus pystytään toteuttamaan. Tämä toimenpide täytyy tehdä myös Seiverkot Oy:llä. Verkkoyhtiöiden siirtymäajan takaraja on 1.1.2023, jolloin tuotannon netotus tulee viimeistään voimaan koko Suomessa. 

Varttitase

Suomessa on tällä hetkellä käytössä tuntimittaus, joka tarkoittaa, että asiakkaiden laskutus perustuu tunnin välein mitattavaan kulutuslukemaan. Vuonna 2017 on annettu koko Eurooppaa koskeva lainsäädäntö, joka velvoittaa sähkömarkkinoita siirtymään 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Suomessa varttitase tulee käyttöön 22.5.2023. Muutokseen ajaa sähköntuotannon rakennemuutos. Vaihtelevat ja joustamattomat uusiutuvat sähköntuotantotavat, kuten aurinko- ja tuulivoima, ovat lisääntyneet viime vuosina ja kasvu näillä tuotantotavoilla jatkuu. Samalla säätökykyinen sähköntuotanto, kuten vesivoima, on vähentynytSään mukaan vaihteleva tuotanto on vaikeasti ennustettavissa tunniksi eteenpäin, joka vaikeuttaa kulutuksen ja tuotannon tasapainotusta. Siirryttäessä 15 minuutin taseselvitykseen, tuotannon ennustettavuus paranee ja tasapainotuksen tarve vähenee.  

 Sähköverkkoyhtiöille tämä tietää myös muutoksia. Mittarikanta täytyy päivittää siten, että mittareilla pystytään mittaamaan 15 minuutin resoluutiolla ja sama edellytys on myös mittaustietojärjestelmällä. Nähtäväksi jää millaisella resoluutiolla energiamittarit toimivat 10 vuoden kuluttua? 

 Kirjoittaja: Janne Paavola, verkkopäällikkö, Seiverkot Oy

 

 

Kirjoittanut 29.4.2021
Seinäjoen Energia

Ajankohtaista

11.10.2024 | Ajankohtainen

Seuraa kulutusta ja sähkön hintaa – säästät samalla

9.10.2024 | Ajankohtainen

Ajoitus on valttia energiansäästössä

7.10.2024 | Ajankohtainen

Miten säästää energiaa kotona ja vapaa-ajalla?

Kaikki uutiset

Chatin käyttäminen

Jotta pääset käyttämään sivujemme chat-palvelua, tulee sinun ensin hyväksyä tarvittavat evästeet.

Klikkaamalla OK-painiketta pääset hyväksymään evästeet. Sinun tulee hyväksyä vähintään Mieltymykset-luokan evästeet. Tämän jälkeen voit avata chatin.

OK