5.12.2022 Klo: 13:56
Lokakuussa 2022 käynnistynyt valtakunnallinen Astetta alemmas -kampanja kannustaa kaikkia suomalaisia säästämään energiaa arjessaan. Kampanja jatkuu koko lämmityskauden ajan, ja se tarjoaa käytännön vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen kotona, työssä ja liikenteessä. Pienilläkin teoilla on suuri vaikutus, kun osallistumme energiansäästötalkoisiin yhdessä.
Energiatilanne Euroopassa on tällä hetkellä haastava ja poikkeuksellinen. On varauduttava siihen, että sähköstä voi olla ajoittain pulaa, mikä taas voi johtaa jakelun keskeytyksiin. Saatavuutta heikentävät esimerkiksi pitkät ja tuulettomat pakkasjaksot, pohjoismaisen vesivoimalla tuotetun sähkön vähäinen tarjota, sähkön tuotantolaitosten huolto- tai käyttökatkokset sekä Keski-Euroopan sähkön kysyntä. Sähkökatkojen riskiä pienennetään kiinnittämällä huomiota omiin sähkönkäyttötapoihin ja -ajankohtaan.
Astetta alemmas -kampanjan tavoitteena on, että:
- Kaikki suomalaiset tekevät konkreettisia ja nopeasti tehoavia energiansäästötekoja.
- Sähkön käyttöä rajoitetaan omatoimisesti vuorokauden huippukulutustunneilla – arkisin klo 8-10 ja 16-18 välisenä aikana – siirtämällä sähkölaitteiden käyttöä ja lataamista toiseen ajankohtaan.
- Energiankulutusta vähennetään kauttaaltaan koko yhteiskunnassa; kodeissa ja taloyhtiöissä, yrityksissä, kunnissa, järjestöissä ja oppilaitoksissa.
Seinäjoen Energia on mukana menossa yhtenä Astetta alemmas -kampanjakumppanina, ja kannustammekin kaikkia mukaan energiansäästötalkoisiin!
Energiansäästö on pieniä arjen tekoja. Millaisin keinoin sinä voisit säästää energiaa? Esimerkiksi näistä on helppo aloittaa:
- Astetta alempi huonelämpötila
- Astetta kevyempi kaasujalka
- Astetta lyhyempi suihku
- Astetta vähemmän viihde-elektroniikkaa
Löydät lisää energiansäästövinkkejä seuraavilta sivuilta:
- Astetta alemmas -kampanjasivu
- Virtaa-asiakaslehden energiansäästövinkit
- Tutustu myös Seiverkkojen tietopakettiin sähköpulasta ja siihen varautumisesta
Kirjoittanut 5.12.2022
Seinäjoen Energia
Ajankohtaista
17.6.2024 | Ajankohtainen
Asiakaspalvelun juhannuksen ja kesän aukioloajat
24.5.2024 | Sähkö
Määräaikainen alennus sähkönmyyntihintoihin 1.6.2024–30.9.2024
16.5.2024 | Lämpö
Lämmönjakohuoneiden tarkistukset kesällä 2024
24.7.2024 | Sähkö
Muistilista pientuotantoa suunnittelevalle
23.7.2024 | Ajankohtainen
Drone on oiva arjen apuri
1.7.2024 | Arjen kannattajat